(4 annosta)
1 (n. 1 kg) kana/broileri
2 rkl margariinia tai voita
½ -1 tl suolaa
1 maustemitta valkopippuria
Paistoliemikastike:
2-3 dl paistolientä + kanalientä
1- 1½ tl perunajauhoja
1-2 rkl mustaviinimarjahyytelöä
Sulata rasva uunissa uunivuoassa tai paistinpannussa. Halkaise ja paloittele kana niin, että sen rinta jää ehjäksi. Mausta. Nosta kana rintapuoli alaspäin vuokaan tai pannuun. Sivele rasvalla. Nosta kana uuniin ( 200°) 40-45 minuutiksi. Leikkaa kana viipaleiksi ja kaada sen paistoliemi kattilaan. Huuhtele pannu tai vuoka kanaliemitilkalla niin, että lientä saadaan tarpeeksi kastikkeeseen. Ravistele perunajauho pieneen määrään kylmää vettä ja suurusta tavalliseen tapaan.
Mausta kastike mustaviinimarjahyytelöllä. Hyvää uuniperunan tai raakana paistetun perunan sekä salaatin ja hyytelön kanssa.