Leivällä täytettyä hanhi

1 hanhi
(ei liian iso tai rasvainen)

½ l maitoa

1 ranskanleipä

1 rkl meiramia

2 rkl hienonnettua persiljaa

2 viipaloitua porkkanaa

1 viipaloitu sipuli

1 viipaloitu palsternakka

100 g silavaa

suolaa

pippuria

Valmista ensin täyte. Sekoita leivän sisus ja maito ja anna imeytyä puolisen tuntia. Purista tämän jälkeen niin suuri osa maidosta pois kuin mahdollista. Sekoita massaan persilja ja meirami sekä hieman suolaa. Täytä hanhi taikinalla, mausta suolalla ja pippurilla. Voitele pelti tai pitkä uunipannu ja aseta sille viipaloidut vihannekset ja hanhi niiden päälle.

Paista 175° uunissa, hanhen koosta riippuen 1 ½ -2 tuntia. Valele hanhea 5-10 minuutin välein, mieluiten sen omalla, peilin tai uunipannun pohjalle kertyvällä rasvalla. Jos rasva ei riitä, käytä muutamaa ruokalusikallista vettä. Vähän ennen valmistumista ota hanhi uunista, hiero sitä silavalla ja pane sitten takaisin uuniin. Valmis hanhi paloitellaan normaalisti. Lihapalat asetellaan lautasille leipätäytteen päälle. Lisukkeeksi sopivat monenlaiset salaatit, ja kastikkeeksi käy hyvin paistinliemi.