Lohta on pakastettava 1-2 vuorokautta ennen kuin se kraavataan. Parhaiten tuoresuolattavaksi soveltuu 2-3 kg painoisen lohen keskipala. Lohen kraavaaminen ei ole työlästä, mutta sen valmistuminen kestää pari päivää. Valmiiksi kraavatun lohen voi mainiosti pakastaa. Se on sopivaa syötävää myös pieneen talouteen, kun lohi pakastetaan annospakkauksiin.
(4-6 annosta)
1 kg lohta (mieluiten keskipala), kirjolohta tai siikaa
2-3 tl valkopippuria
½ dl suolaa
½ dl sokeria
2 nippua tiiliä
Pane lohi pakastimeen 1 vuorokaudeksi, jos se ei ole jo ollut pakastettuna.
Sulata kala osittain. Leikkaa siitä kaksi ruodotonta fileetä, joissa nahka on vielä kiinni. Kuivaa fileet talouspaperiin.
Rouhi pippurit karkeiksi ja sekoita ne suolan ja sokerin kanssa. Ripottele osa suolaseoksesta tillisilpun kanssa syvään astiaan. Aseta sille toinen lohipaloista lihapuoli ylöspäin, sirottele päälle puolet suolasekoituksesta ja runsaasti tilliä. Paina päälle toinen lohipuolisko lihapuoli alaspäin. Ripottele sitten kalalle loput suolasekoituksesta ja tilli.
Peitä astia ja nosta se kylmään 2 vuorokaudeksi. Käännä lohta tänä aikana pari kertaa.