Grillattua lampaanlihaa, kurkkusalaattia ja grillitomaatteja

(4 hengelle)

4-8 noin 2 cm paksua, suoraan paistin poikki leikattua lampaanlihaviipaletta

Marinadi:

¾ dl öljyä

suolaa, mustapippuria

1-2 rkl soijakastiketta

½ sitruunan mehu

2 puserrettua valkosipulinkynttä

½ tl sekä meiramia, rosmariinia että minttua

Katkaise pienin viilloin lihaviipaleiden reunassa olevat kalvot, jotta viipaleet eivät kovertuisi kupeiksi grillattaessa.

Vatkaa marinadin aineet sekaisin ja kaada se vadille levitettyjen lihaviipaleiden päälle. Anna niiden maustua

pari tuntia ja käännä pari kertaa.

Grillaa viipaleita kovahkossa lämmössä 3- 5 minuuttia molemmin puolin. Nosta ne suoraan lautasille yhdessä

tomaatinpuolikkaiden kanssa, jotka myös on grillattu.

Kurkku-jogurttisalaatti maistuu raikkaalta lihan kanssa. Täydennä ateriaa vielä leivällä ja oluella tai viinillä.